Kuka minä olen?
Kiinnostukseni kommunikaatiomenetelmiin lähti aikoinaan tukiviittomakurssilta. Kyseisen kurssin jälkeen päädyin opiskelemaan viittomakielen ohjaajaksi ja työskentelin alalla vuoden verran sekä alakoulussa että palvelukeskuksessa. Halusin kuitenkin oppia lisää suomalaisesta viittomakielestä ja lähdin lopulta opiskelemaan sitä yliopistoon. Jyväskylässä suoritin myös aikuiskasvatustieteen perus- ja aineopinnot, aikuiskouluttajan pedagogiset opinnot sekä kuurojen yhteisö, kulttuuri ja viittomakielisyys -opintokokonaisuuden. Opintojen ohessa ja niiden jälkeen olen opettanut tukiviittomia, viitottua puhetta ja suomalaista viittomakieltä mm. yksittäisille opiskelijoille, perheopetuksen asiakkaille ja varhaiskasvatuksen henkilöstölle.
Koulutus
- 2025 FM, suomalainen viittomakieli, Jyväskylän yliopisto
- 2014 Viittomakielen ohjaaja, Turun kristillinen opisto